Näytetään sisältö tagien perusteella: Graafinen suunnittelu
25.02.2012

Kersanet

Logon suunnittelussa avainsanoina olivat mm: Hoiva, turva, läheisyys, turvallisuus, vanhemmuus, lapsiperheet, lapset, tuki, kasvu, kehitys.

Julkaisukategoria Logot

Kersanet, logoKersanet on kohdennettu Etelä-Pohjanmaan kuntien 0-12 -vuotiaiden lasten vanhemmille.

Kersanetistä löydät tietoa mm:

- lapsen odotuksesta ja synnytyksestä
- lapsen kasvusta ja kehityksestä
- vanhempana olemisesta
- lapsiperheiden palveluista

R-Studion tehtävänä oli tällä kertaa tuottaa mielenkiintoiseen projektiin graafinen suunnittelu ja toteutus. Paketti piti sisällään uuden logon suunnittelun ja toteutuksen, A4 - sekä A3-muotoisten julisteiden suunnittelun, jotka jaettiin myöhemmässä vaiheessa Etelä-Pohjanmaan alueen lapsiperheille sekä julkisiin tiloihin yhdessä kokonaisuuteen suunniteltujen tarrojen ja korttien kera.

Myös hankkeen nettisivut tarvitsivat uuden räätälöidyn ilmeen ja myös tähän kokonaisuuteen tehtiin graafinen layout, tekninen toteutus tuotettiin projektille kuitenkin kolmannen osapuolen toimesta.

Julkaisukategoria R-Studion uutiset
03.11.2011

Kävelykioski

Kävelykioskin logon taustalla on kaunis tarina. Yritystunnuksessa haluttiin "herättää" henkiin monelle vanhemmalle Vaasalaiselle tuttu Niemelän kahvila,
joka aikanaan toimi lukuisille ihmisille kesäisten kävelylenkkien hengähdystaukona Vaskiluodon sillan päässä.

Kahvila purettiin jo 70-luvulla, mutta vahvat mielikuvat onnellista ympäristöstä kauniissa kesäisessä Vaasassa
toivat sen vektorigrafiikan muodossa Kävelykioskin kaikkeen viralliseen yritysmateriaaliin.

Suora lainaus Pohjalainen-lehdestä maakunta-arkistojen kätköstä 19.5.1989:
"Niemelän kahvila Vaskiluodon sillan päässä oli vielä viime vuosikymmenen alussa Vaasan keskustan asukkaiden kesäisten kävelyretkien määränpää."

Lime värimaailma logoon ja yleiseen yrityskuvan suunnitteluun oli tarkkaan harkittu Kävelykioskin toimesta, kuten myös muotokieli itse logossa.
Koristeellisuus, vanhat rautakyltit, ornamentit, pyöreys, ovaali muoto olivat mm. avainsanoja.

Julkaisukategoria Logot
07.09.2011

Otometri

Otometrin KorvaKontrolli -palvelun sovellukset ovat lapsiperheiden ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön tarkoitettuja, internetissä toimivia palveluja lapsen korvan tilan seurantaan. Tuotteella voidaan vähentää lääkärissä käynnin tarvetta sekä antibioottikuurien määrää. Hoidon tehoa korvatulehduksen aikana voidaan myös seurata.

Otometri Oy:n kehittämä KorvaKontrolli -palvelu voitti Innovatiivisen Yritysideakilpailun 2011 ensimmäisen palkinnon.

R-Studion tehtävänä oli uudistaa täysin palvelun ilme niin sivuston, kuin verkkokaupankin osalta ja tuottaa pakettiin myös muutamia uusia osa-alueita, kuten esim. mediapankki ja visuaalisesti tyylikäs äänestysosio, jossa sivuston käyttäjä/asiakas voi osallistua mielipiteiden avulla palvelun ja tuotteen kehitykseen.

Kokonaisuus käsittää myös laajan osuuden, joka esittäytyy ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille. Kokonaisuuteen on integroituna myös Otometrin oma mittauspalvelu, joka toimii saumattomassa yhteistyössä Joomlan kanssa.

Julkaisukategoria Webdesign / Kotisivut
06.09.2011

Otometri

Otometri.fiOtometrin KorvaKontrolli -palvelun sovellukset ovat lapsiperheiden ja terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön tarkoitettuja, internetissä toimivia palveluja lapsen korvan tilan seurantaan. Tuotteella voidaan vähentää lääkärissä käynnin tarvetta sekä antibioottikuurien määrää. Hoidon tehoa korvatulehduksen aikana voidaan myös seurata.

Otometri Oy:n kehittämä KorvaKontrolli -palvelu voitti Innovatiivisen Yritysideakilpailun 2011 ensimmäisen palkinnon.

R-Studion tehtävänä oli uudistaa täysin palvelun ilme niin sivuston, kuin verkkokaupankin osalta ja tuottaa pakettiin myös muutamia uusia osa-alueita, kuten esim. mediapankki ja visuaalisesti tyylikäs äänestysosio, jossa sivuston käyttäjä/asiakas voi osallistua mielipiteiden avulla palvelun ja tuotteen kehitykseen.

Kokonaisuus käsittää myös laajan osuuden, joka esittäytyy ainoastaan rekisteröityneille käyttäjille. Kokonaisuuteen on integroituna myös Otometrin oma mittauspalvelu, joka toimii saumattomassa yhteistyössä Joomlan kanssa.

Katso lisää: www.otometri.fi

Julkaisukategoria R-Studion uutiset

Nordic Abyssinia myy raakapapuja, paahdettua ja juuri pakattua jauhettua kahvia suoraan kahvin syntymämaasta Etiopiasta. Yritys järjestää myös erilaisia kulttuuritapahtumia ja iltoja erilaisiin hetkiin ja tilanteisiin.

R-Studion tehtävänä oli järjestellä yrityksen uusi graafinen ilme nettiin sopivaan muotoon, mahdollistaa yksinkertainen tuotteiden ostomahdollisuus Paypalin avulla, laittaa kuvat galleriaan ja luoda nollapisteestä pikaisesti myös pienimuotoinen esittelyanimaatio musiikin kera.

Julkaisukategoria Webdesign / Kotisivut

Myös vuonna 2011 elokuun puolivälissä Isokyrössä vietetään perinteistä markkinaviikonloppua. Kyseisenä ajankohtana käsityön ystävät kokoontuvat Isonkyrön Vanhan kirkon kupeelle perinteeksi muodostuneille 1700-luvun markkinoille. Asiaan vihkiytynyt markkinatoimikunta tekeekin jälleen parhaansa saadakseen markkinoista unohtumattoman elämyksen kaikenikäisille markkinavieraille.

Vaikka itse markkinoilla vannotaan vanhan ajan nimeen, piti markkinoiden websivut saattaa kuitenkin nykyaikaan. R-Studio toimi uuden ilmeen toteuttajana tiiviissä yhteistyössä markkinaorganisaation kanssa.

Uudet sivut ovatkin varmasti sitä, mitä niiltä toivottiin. Uutta ja vanhaa yhdisteltynä, paljon markkinahenkisiä kuvia asuista ja paikoista, mukana myös kuvagalleria ja sisällönhalliintana Joomla helpottamaan sivujen tiivistä päivitysrytmiä.
Julkaisukategoria Webdesign / Kotisivut
13.01.2011

Benefico.fi

benefico-ruutuBenefico on yritys, jonka tehtävänä on auttaa kehittämään yrityksen liiketoimintaa ja kannattavuutta tehostamalla myyntiä, edistämällä osaajien asiantuntijuutta sekä toimittamalla käyttöön yritystä varten räätälöidyt järjestelmätyökalut.

Ammatimaista liiketoimintaa varten täytyi saada sähköinen ilme, joka vakuuttaa asiakkaan yrityksen osaamisesta. Tehokasta yritysviestintää verkossa siis. R-Studio sai olla matkan toteuttajana ja graafinen ilme rakennettiin vahvassa yhteistyössä asiakasyrityksen kanssa ja lopputulos on varmasti modernin, nykyaikaisen yrityksen tunnus.

Vahva kuvitus ja visuaalinen ilme rakensi kokonaisuudesta tehokkaan ja sanomaa tukevan. Katso kokonaispaketti: www.benefico.fi

Julkaisukategoria R-Studion uutiset
04.01.2011

Gs-X Service

Gs-X serviceGS-X Service on keilanpystytyskoneiden koulutus- ja huoltoyritys.

GS-X Service kouluttaa keilahallin hoitajia/ratamestareita Brunswick GS-sarjan koneiden operointiin. Yritys tekee myös koneiden kuntotarkastuksia, takuuhuoltoja ja -korjauksia sekä suunnittelee koneiden ennaltaehkäisevät huolto-ohjelmat hallikohtaisesti.

Gs-X Servicen projekti toteutettiin yhdessä Lahtelaisen Iduksen kanssa, joka tuotti projektin graafisen suunnittelun ja R-Studio toimi teknisenä toteuttajana. Lopputulosta voi katsoa osoitteessa: www.gsx-service.fi

Julkaisukategoria R-Studion uutiset
04.01.2011

GS-X Service

GS-X Service on keilanpystytyskoneiden koulutus- ja huoltoyritys.

GS-X Service kouluttaa keilahallin hoitajia/ratamestareita Brunswick GS-sarjan koneiden operointiin. Yritys tekee myös koneiden kuntotarkastuksia, takuuhuoltoja ja -korjauksia sekä suunnittelee koneiden ennaltaehkäisevät huolto-ohjelmat hallikohtaisesti.

Gs-X Servicen projekti toteutettiin yhdessä Lahtelaisen Iduksen kanssa, joka tuotti projektin graafisen suunnittelun ja R-Studio toimi teknisenä toteuttajana
Julkaisukategoria Webdesign / Kotisivut
Sivu 1 / 2