+35840 7332000 | Sähköposti:
Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna saimme kunnian taltioida ihania häitä, kun Rebecca ja Ludwig saivat toisensa astellessaan avioliiton auvoiseen satamaan.
Häät vietettiin Vaasassa 27.7.2019, jolloin koko maassa rikottiin varmasti hellerajoja kautta linjan. Iltapäivän hetkinä myös suomen aurinkoisimmassa kaupungissa oli varjossa peräti +32c..!
Tehtävänämme oli suorittaa dokumentaarinen hääkuvaus, eli taltioida hääpäivän tapahtumat aina aamun valmisteluista illan viimeisiin ohjelmanumeroihin asti.
Mitä tarkoittaa dokumentaarinen hääkuvaus?
Kuten äskeisessä osiossa jo hieman sivusimmekin aihetta, dokumentaarisen hääkuvauksen keskeisenä ajatuksena on kuvata kaikki hääpäivän tilanteet aitoina ja juuri tapahtumahetkellä.
Kokonaisuuteen kuuluu lähes poikkeuksetta päivän dokumentoinnin lisäksi itse vihkiparin hääpotrettien kuvaaminen.
Kenties normaalista rutiinista poiketen, suoritimme edellä mainittujen lisäksi myös videotaltioinnin juhlapäivästä, eli pysäytettyjen hetkien rinnalle tuotimme tunnelmallisen fiilisvideon hääpäivästä.
Yhdellä kuvaajalla tämä olisi käytännössä ollut mahdotonta, mutta kuvauksissa luovimme kahden miehen voimin, kun Rami ja Jussi ottivat vastuun päivän tuotannosta.
Valokuvaus ja videointi kokemuksena
Häiden dokumentaarinen kuvaus valokuvien ja videon osalta oli meille ensimmäinen laatuaan. Toisin sanoen hääjuhlia on kuvattu toimestamme ennenkin, mutta olemme tuottaneet yleensä näistä vain toisen. (..joko valokuvauksen tai videon)
Kokonaisuuden yhdistäminen oli hieno kokemus ja toiveissa olisikin saada rakentaa kokonainen kuvauspaketti hääpariskunnille myös tulevaisuudessa.
On luonnollisesti suuri kunnia aina saada taltioida hääparin yksi elämänkaaren tärkeimmistä päivistä, mutta kummankin osa-alueen yhdistämällä hääjuhla on mahdollista ikuistaa mahdollisimman laadukkaasti ja tarkasti.
Tätä ei varmasti yksikään pariskunta tule katumaan.
Valokuvaus ja video antavat kaksi erilaista maailmaa ja kokemusta. Kummatkin vahvoja ja tärkeitä tarinallisesti.
Kuvaajien näkökulma
Pikaisesti vielä omaa vinkkeliämme peilaten pystyimme keskustelemaan paljon keskenämme esim. linssivaihtoehdoista, kuvakulmista, spontaaneista kuvausajatuksista ja olemaan toisen apuna vaikkapa kiireen keskellä.
Suoritimme myös päivän aikana ilmakuvausta ja näillä hetkillä ylimääräiset silmäparit ovat aina paikallaan.
Kuvauspäivä vaatii kuvaajan osalta aina paljon ohjeistusta ja kommunikaatiota vieraiden kanssa ja näin ollen viestintäkin helpottuu tuplamiehityksellä. Paljon siis hyödyllisiä asioita pienissä puroissa.
Kuvausten suunnittelu
Itse hääpäivälle saimme suhteellisen vapaat kädet tietysti hetkessä tapahtuvan dokumentoinnin osalta, mutta hääparilla oli paljon ajatuksia itse hääpotreteista ja erilaisista kuvakulmista esim. kirkkoon liittyen.
Tämä helpotti myös omaa tekemistämme ja etukäteen toimitetun kuvakartan avulla saimme nopeutettua monta asiaa itse hääpäivän aikana, jossa tietysti kiirettä ja aikatauluja riittää.
Loppuajatuksia
Kuvaajan kannalta hääpäivässä on aina olemassa tietty paine ja jännitysmomentti. Kyseessä on kahden (ja tietysti monen muunkin) ihmisen yksi elämän tärkeimmistä päivistä, jossa ei ole tietysti varaa kauheasti töpeksiä.
Tilanteita kirkossa tai vaikkapa juhlapaikalla on paha lähteä lavastamaan uudelleen, jos jokin menee mönkään. Ja se mahdollisuushan on aina olemassa, joka muuta väittää - valehtelee.
Kahden kuvaajan voimin tässäkin todennäköisyydet ongelmien suhteen pienenevät, kun kaksi (lue useampi) kameraa toimii luotettavammin kuin yksi.
Kenties tietty paine vähenee myös hääpariskunnan harteilta, kun vähintään kaksi linssiä vilahtelee taajaan ympärillä.
Hääpäivän yhteenveto
Mitä tulee itse hääpäivään, se oli äärimmäisen hauska, iloinen ja täynnä rakkautta. Hääjuhlat eroavat täysin kaikesta muusta kuvaamisesta niiden poikkeuksellisen iloisen ja positiivisen, suorastaan maagisen tunnelman ansiosta.
Rebeccan ja Ludwigin juhlapäivä ei tehnyt poikkeusta. Kiitos, että saimme olla osa sitä. Ja kiitos, että teitte päivästämme rennon ja mukavan.
Onnea ja pitkää liittoa, toivottavasti alla olevalta videolta ja päivän kuvista välittyy kaikille muillekin se aitous ja lämpö, jota saimme 27.7.2019 todistaa.
Emmekä tarkoita nyt hellettä.❤
HÄÄPÄIVÄN VIDEO: